Uusimmat blogissa

On tehtävä tarkkoja valintoja tietämättä mitä etsii. Ei pidä haluta, vaan tulee olla valmis ja vastaanottavainen. Olennaista on sisimmästä tuleva intuitio yhdistettynä todelliseen hetkeen. Asiat ovat aina suhteessa johonkin. Joskus tietää, että pitää odottaa, joskus on toimittava heti. On raja, jossa uteliaisuus muuttuu tungettelevuudeksi. Kuulostaa tutulta, eikö? Voisi olla jonkun kokeneen psykoterapeutin omaa työskentelyä koskevia mietteitä. Mutta eipä ole. Poiminnat ovat viime keväänä Teeman esittämästä lumoavasta dokumentista ”Henri Cartier-Bresson, valokuvan uudistaja”. Cartier-Bressonin valokuvissa lähestytään kohteita

Meillä kaikilla auttamisammattiin päätyneillä on varmaan ainakin yksi yhteinen lähtökohta: halu olla jollain tavalla avuksi tai hyödyksi toiselle ihmiselle. Usein me pystymmekin siihen. Tieto, taito ja kohtaamisen kyvyt kantavat pitkälle. Silti aivan jokaisella auttajalla on myös riittämiin kokemuksia tilanteista, jolloin ei ole pystynyt olemaan avuksi, ihmisistä joita ei ole kyennyt auttamaan. Vanha työnohjaajani sanoikin kerran asian, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni: Pitää tietää, milloin on sillä alueella jolla voi olla hyödyksi. Tämä yksinkertainen toteamus vaikutti minuun ilmestyksen

    Välillä hirvittää. Minulla on erikoispsykologikoulutus, olen kouluttajapätevä psykoterapeutti, lisäkoulutuksia ja pätevyyksiä on moneen lähtöön. Silti tuon tuostakin tulee epäilys, että uskallanko tehdä työtäni kun se ja se koulutus kuitenkin puuttuu. Tieto lisää tuskaa, mutta niin tekee myös ainakin psykologiammattikunnassa vallitseva täydellisyydentavoittelun henki. Me emme tosiaan säästele itseämme - emmekä kollegaa - vaatimustason vaalimisessa. Palstoilla käytävä keskustelu pelottaa: mitä jos ensi viikolla minä olenkin se epäpätevä jonka edesottamuksia kauhistellaan joukolla. Ja niin voi ihan