On tehtävä tarkkoja valintoja tietämättä mitä etsii. Ei pidä haluta, vaan tulee olla valmis ja vastaanottavainen. Olennaista on sisimmästä tuleva intuitio yhdistettynä todelliseen hetkeen. Asiat ovat aina suhteessa johonkin. Joskus tietää, että pitää odottaa, joskus on toimittava heti. On raja, jossa uteliaisuus muuttuu tungettelevuudeksi.

Kuulostaa tutulta, eikö? Voisi olla jonkun kokeneen psykoterapeutin omaa työskentelyä koskevia mietteitä. Mutta eipä ole. Poiminnat ovat viime keväänä Teeman esittämästä lumoavasta dokumentista ”Henri Cartier-Bresson, valokuvan uudistaja”.

Cartier-Bressonin valokuvissa lähestytään kohteita arvottomatta ja tuomitsematta. Kuvat tavoittavat ”ratkaisevan hetken” tavalla, jossa tiivistyy jotain merkityksellistä ja puhuttelevaa. Se, miten ratkaiseva hetki saadaan vangituksi, on kaiken ydin. Ja tästä nuo hänen dokumentissa olevat sanansa kertovat.

Psykoterapiatyö on täynnä paradokseja. Tähdennetään tavoitteellisuutta. Toisaalta tähdennetään herkkyyttä sille, mitä juuri nyt tapahtuu. Terapeutin tulisi luopua haluamasta mitään, jotta tulisi tilaa sille, mikä on olennaista asiakkaalle, miten hänen kokemuksensa tulisivat eläviksi psykoterapiahuoneessa. Varsinkin aikarajallisessa terapiassa tämä on haaste. Silti se on kokemani mukaan mahdollista.

Katsotaanpa asiaa näin. Minulla on kartta, joka kertoo maastosta, jossa liikun. Psykoterapiatyöhön siirrettynä kartta edustaa teoreettista viitekehystä, joka antaa minulle koordinaatteja ja jonka perusteella asetan terapian päämäärän yhdessä asiakkaan kanssa. Hahmotellaan, missä vaikuttaisi oleva kulkukelpoisia reittejä, mihin suuntaan ei ehdottomasti kannata edetä. Kartta rauhoittaa terapeuttia ja asiakasta. Mutta vasta sitten kun liikumme yksilöllisessä maastossa – eli olen psykoterapiatilanteessa asiakkaan kanssa – tulemme huomaamaan yhteisellä tiellämme esteitä, joiden ylittämiseksi tarvitsemme uusia suunnitelmia ja keinoja selvitäksemme niistä. Tämä on viimeistään se kohta, jossa ei pidä haluta, vaan on oltava valmis ja vastaanottavainen. Ei pidä alkaa työntää siitä, mistä ei liiku. Asiakas tietää, mikä hänelle on kunakin hetkenä mahdollista. Terapeutti voi kuitenkin kuvailla mahdollisuuksien maailmoja, ja tästä asiakas saattaa tunnistaa jotain, mikä puhuttelee häntä. Ja tältä alustalta on löydettävissä yhdessä jaettavia keinoja, jotka vievät eteenpäin.

Erityisesti aikarallisessa terapiassa on tärkeää, että psykoterapeutilla on sensitiivisyyttä ja työvälineitä toimia heti, mikäli tilanne niin sallii. Carteir-Bressonilla oli paitsi poikkeuksellinen näkemisen lahjansa, kykynsä hahmottaa visuaalisesti tilanteita, myös työvälineenään Leica-kamera, jota hän kiittää onnistuneista otoksistaan. Myös psykoterapeutti tarvitsee Leica-kameraan vertautuvia työvälineitä, joihin voi luottaa – käsitteellisiä ja toiminnallisia, jotka auttavat psykoterapeuttisessa maastossa tulevien esteiden yli. Tämän vuoksi tarvitaan koulutusta, työvälineiden käytön oppiminen edellyttää sitä.
Cartier-Bresson on ajankohtainen sikälikin, että hänen kuviaan esittelevä näyttely on juuri nyt meneillään Ateneumissa. Suosittelen.

 

Artikkelin kirjoittaja FT Hely Kalska on kouluttajapsykoterapeutti (KAT) ja kognitiivisen psykoterapian VET ja niin meidän kuin monien muidenkin lämpimästi arvostama yliopistonlehtori emerita. Hely on 
muun muassa ollut toimittamassa Psykoterapiat-kirjaa (Duodecim, Huttunen & Kalska), josta on näinä päivinä tulossa uusittu painos.